maanantai 3. lokakuuta 2011

Ruusut - teko-ohje


Ruusut ovat kauniita, perinteisiä kakunkoristeita ja kuuluvat ehdottomasti juuri niihin koristeisiin, joista kakkuharrastusta aloittelevan kannattaa lähteä liikkeelle. 

Ohjeita ruusujen tekoon on netissä lähes yhtä monta kuin on leivontablogejakin, mutta halusin silti vielä nostaa esille oman tapani niiden muotoiluun, koska se poikkeaa aika lailla niistä, joihin itse olen törmännyt. Ehkä joku muukin löytää tämän runsaudenpaljouden keskellä juuri minun tapani itselleen sopivimmaksi ;)


Tarvitset:
Sokerimassaa
(Karkkimassaa)
Eri kokoisia kukkamuotteja (ks. tarkennus ohjeesta)
Pastaväriä
Kaulinta-alustan
Kaulimen
Muotoilualustan ja -sienen
Pallopäisen muotoilutyövälineen
Simpukkapäisen muotoilutyövälineen
Kuivatusalustan / -astioita


 
1. Värjää sokerimassa haluamasi väriseksi tai käytä valmiiksi värjättyä
sokerimassaa.

Kaulitse massa muutaman millin paksuiseksi levyksi.

Itse käytän koristeisiin enimmäkseen Städterin valkoista sokerimassaa
sen hyvien muotoiluominaisuuksien vuoksi. Ruusuja tehdessä sekoitan
sen karkkimassaan suhteessa 50/50 % saadakseni siitä hieman 
elastisuutta muuten helposti murenevaan sokerimassaan.

Mallikuvassa olen käyttänyt värinä Sugarflairin Baby Blueta.

2. Ota ainakin kaksi erikokoista muottia - tässä ruusumuotit 
halk. 45 mm ja 60 mm.

Tarkoitukseen soveltuvat hyvin myös omenankukkamuotit tai muut
vastaavankaltaiset viisilehtiset muotit, joissa terälehden pään muoto
on tarpeeksi pyöreä ja lehtien väli tarpeeksi syvä.


3. Ota pienemmällä muotilla kuvio massasta.


 4. Laita hieman tomusokeria kuvion alle ja aseta se
muotoilualustalle.


 5. Muotoile terälehtiä ohuemmiksi pallopäisellä muotoilutyövälineellä.
Keskustaan ei tässä kohtaa juurikaan kosketa.


 6. Lisää sitten melko reilusti tomusokeria kuvion alapinnalle.


 7. Laita kuvio muotoilusienen päälle ja paina keskiosaa jälleen 
pallopäisellä muotoilutyövälineellä.


 8. Muotoile sitten itse terälehtiä; paina varovasti jokaista lehteä hieman
"kuopalle".


 9. Tee sitten massasta pieni pötkö kukan keskustaksi; kärjestä kapeampi,
pohjastaan paksumpi ja pyöreämpi.


 10. Laita kuvion keskiosaan sekä terälehtiin tipat
elintarvikeliimaa tai sokerikuorrutetta tuubista.

Liimaa sitten pötkö kukan keskustaan.


 11. Ala muotoilla terälehtiä keskustan ympärille.
Nosta vaikkapa simpukkapäisellä muotoilutyövälineellä lehtiä yksi 
kerrallaan ja paina varovasti pötköön kiinni. 


 12. Ota aina edellistä vastapäätä oleva terälehti ja muotoile edelliseen
nähden hieman lomittain. 
Kun kiinnität lehtiä, huomaa, että ihan ensimmäisiä voit painella hieman 
supumpaan ja viimeisiä sitten jättää vähän enemmän auki.


 
 13. Tässä on valmis ruusun keskusta.

Myös jos haluat tehdä ruusunnuppuja, se onnistuu juuri edellä kuvatulla
tavalla, kun vaan muotoilet kaikki terälehdet hiukan enemmän suppu-
maiseksi.


 14. Asettele nuput kuivamaan niin, etteivät ne kaadu. 
Esimerkiksi muoviset kertakäyttölusikat ovat tässäkin kätevä apu.

 Anna nuppujen kuivaa kunnolla, vähintään seuraavaan päivään, 
jotta ne kestävät seuraavan vaiheen.


 15. Toista nyt vaiheet 1-7 isompaa muottia käyttäen. 

Nosta sitten tämä kuvio muotoilusienen päälle, liimaa kuivunut nuppu
sen keskelle ja levitä tippa liimaa jokaiselle terälehdelle.


 16. Paina varovasti nuppua ja näin koko kukkaa sientä vasten,
jolloin kukka saa kuppimaista muotoa ja terälehdet kiinnittyvät
kukkaan hyvin luonnolliseen, melko aukinaiseen muotoonsa.


17. Valmis ruusu näyttää tältä.

Asettele ruusu kuivamaan ainakin yhdeksi vuorokaudeksi.
Tarvittaessa voit tukea sitä niin, etteivät lehdet pääse liikaa avautumaan
ja kukka näin ollen "leviä" liikaa.

Kukkaa voit halutessasi sävyttää tomuväreillä tai viimeistellä sen
suihkauksella helmiäissprayta.


Tarvikkeet löydät Leipurin Putiikista;
Sokerimassaa ja karkkimassaa täältä
Kukkamuotit täältä
Pastavärejä täältä
Kaulinta-alustan täältä
Muotoilualustan ja -sienen täältä
Muotoilutyövälineet täältä


2 kommenttia: